| Summary: | Tiivistelmä. Tässä diplomityössä vertaillaan radan kunnossapidon hankintamalleja: perinteistä kunnossapitosopimusta ja projektinjohtomallia. Työn tavoitteena on selvittää hankintamallin valintaan vaikuttavia tekijöitä, sekä vertailtavien hankintamallien vahvuuksia ja heikkouksia. Työssä selvitetään myös, kuinka hankintamalleja voitaisiin kehittää. Lisäksi työssä perehdytään radan kunnossapidon markkinoihin. Tutkimusmenetelminä on käytetty kirjallisuustutkimusta ja asiantuntijahaastatteluita. Asiantuntijahaastattelut suoritettiin puolistrukturoidulla menetelmällä. Asiantuntijoita haastateltiin sekä tilaajaorganisaatiosta että kunnossapitoyrityksistä. Projektinjohtomallin suurimpia koettuja vahvuuksia ovat sen joustavuus ja ketteryys sekä se, että kunnossapitotyöt voidaan kohdistaa radan elinkaaren tarpeiden mukaisesti. Haasteita projektinjohtomallissa aiheuttaa useiden toimeksiantojen ja niiden rajapintojen hallinta sekä toimittajien tulevaisuuden suunnittelu. Perinteisen kunnossapitosopimuksen vahvuuksia ovat puolestaan yhden kunnossapitäjän selkeä kokonaisvastuu sekä vika- ja vauriokorjausten suorittaminen. Perinteisessä kunnossapitosopimuksessa haasteita aiheuttaa laajan kokonaisuuden hallinta molempien osapuolten kannalta ja sopimuksen joustamattomuus sopimuksen muutoksiin liittyen. Merkittävimmäksi hankintamallin valintaan vaikuttavaksi tekijäksi tunnistettiin rataosa tai alue, jolle kunnossapitoa ollaan hankkimassa. Rakenteiden ikä sekä alueen ominaisuudet ja tulevaisuus määrittelevät paljon, millä hankintamallilla kunnossapitoa kannattaa hankkia. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Pohjois-Suomessa kunnossapitoalueilla 9 ja 11 käytössä oleva vertailtavien hankintamallien yhdistelmä koettiin kokonaisuudessaan toimivaksi. Projektinjohtomalli on toimiva kunnossapidon hankintamalli vähäliikenteisillä ja elinkaarensa päässä olevilla rataosuuksilla, mutta projektinjohtomallia ei nähdä soveltuvaksi junaliikenteen kannalta merkittäville korkean kunnossapitotason radoille. Haastateltavien kokemuksen perusteella perinteinen kunnossapitosopimus on toimivampi vaihtoehto korkean kunnossapitotason radoille. Tutkimuksen aikana molemmista hankintamalleista tunnistettiin kehityskohteita, joita kehittämällä hankintamalleista saataisiin entistä toimivampia. Yleisesti radan kunnossapidon kannalta merkittävimmiksi kehityskohteiksi koettiin sopimusasiakirjojen tulkinnanvaraisuudet, kunnossapidon ohjausjärjestelmien kehittäminen ja ratateknisten ohjeiden päivittäminen. Parempien kunnossapidon ohjausjärjestelmien avulla radan elinkaaren hallintaa saataisiin parannettua kummankin hankintamallin osalta. Tämän tutkimuksen perusteella projektinjohtomallia voitaisiin laajentaa myös muualle Suomeen vähäliikenteisille ja elinkaarensa päässä oleville rataosille. Lisäksi kunnossapitoalueilla 9 ja 11 käytössä olevaa hankintamallien yhdistelmää voitaisiin laajentaa myös muualle Suomeen.Qualitative comparison of track maintenance procurement models : traditional maintenance contract and contract management model. Abstract. This thesis compares the traditional maintenance contract and contract management model in the procurement of track maintenance. The aim of this study was to identify the factors that are determining the choice of procurement model. Another aim was to unravel how these procurement models can be improved. Finally, the markets for track maintenance are discussed. The research was conducted through a literature review and expert interviews. Expert interviews were conducted using semi-structured questionnaire. Expert were interviewed both from the client organization and from the maintenance service providers. The results indicate that the greatest strengths of the contract management model are its flexibility and that the maintenance work can be targeted in accordance with track asset lifecycle needs. Identified challenges in the contract management model include the complexities in managing multiple contracts and their interfaces, as well as the difficulties in future planning of maintenance service providers. The greatest strengths of the traditional maintenance contract, identified by interviewees, are the presence of clear responsibility of a single maintenance service provider and the implementation of defect and damage repairs. Challenges in the traditional maintenance contract are in the management of a large asset entity for both parties, and the inflexibility in contract changes during the contract period. The most significant factor for defining the procurement model is the railway section or the area for which maintenance is being procured. The procurement model that is most feasible is determined by the maintenance areas’ characteristics, such as tracks’ structural age, traffic volumes and the future. Based on the study, the combination of the compared procurement models used in maintenance areas 9 and 11 in northern Finland, was found to be functional. The contract management model is a feasible procurement practice for low-traffic tracks and for tracks that are at the end of their service life. However, the contract management model is not a feasible procurement practice for high-volume tracks that are crucial for railway services. In turn, the traditional maintenance contract is a more viable option to high-volume tracks. In the study, development needs were found concerning both procurement models. The most significant development needs for track maintenance in general were perceived to be the following: i) the ambiguities and unclear terms in contract documents, ii) the lack of maintenance control systems and iii) up-to-date track maintenance technical guidelines. Especially maintenance performance control systems would improve the track lifecycle management for both procurement models. The interviewees agreed that the contract management model could be extended to the rest of Finland for low-traffic and end-of-life tracks. Also, the combination of procurement models used in maintenance areas 9 and 11 could be extended to the rest of Finland.
|
|---|