| Summary: | Tutkin suomalaisten kansantarinoiden representaatiota lappalaisista Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansantarinoissa. Lisäksi selvitin, millaisia arvoja ja asenteita kertoja heijasti yhteisöstään. Aineistooni valikoitui 112 lyhyttä tarinaa. Teemoiksi nousivat lappalaisen ulkoinen olemus ja tavat, noidat ja noitavoimat sekä konfliktit ja yhteistyö. Käytin analysointiin kertomuksen rakennemallia. Tutkin esitystä erityisesti tarinan arviointiosasta. Lappalaisen ulkoinen olemus ja tavat -teeman yhteydessä löytyi deskriptiivisiä ilmauksia. Oli myös halventavia lauseita. Erityisesti niitä oli lappalaisten alkuperää kuvaavissa tarinoissa. Kuvat ovat stereotypioita. Kertoja asettaa ihmisiä vastakkain ”meihin” ja ”heihin”. Representaatiossa lappalainen on kertojaan nähden erilainen. Noitaluvusta ilmeni, että kertojien mielestä lappalaisten parissa oli ihmeellisiä tietäjiä ja hyviä parantajia, mutta myös järvien kiroajia. Kuva noidista on yksipuolinen. Konfliktit ja yhteistyö -teeman tarinat kuvasivat lappalaiset väistyjinä, kun tulijat ottivat vallan. Epäluulot varjostavat suomalaisten ja lappalaisten välisiä suhteita. Kertojat heijastavat 1900-luvun alkupuolen kansallismielistä ajattelua ja maatalouden ihannointia pyyntikulttuuriin verrattuna. Tuon ajan saamelaiskuvassa ja myös suomalaiskuvassa oli essentiaalinen oletus kansan tai ryhmän ”olemuksesta”. Sen mukaan ihmisen identiteetti on valmis ja pysyvä olemus, joka säilyy ihmisen ja kansan tietoisuudessa. Yhteistä tutkituille tarinoille on, että representaatiossa lappalaisesta tulee ”toinen” — henkilö tai ryhmä, joka on itseen nähden erilainen. Lappalaisista jäivät muistoksi paikannimistö ja kansantarinat. Monet tutkimani tarinat ottivat kantaa paikannimiin, mutta saamelaisperäisen paikannimistön tulkinnat jäävät toiseen tutkimukseen.
|
|---|