| Summary: | Suomessa kaikilla perusopetuksensa päättävillä nuorilla on oikeus toisen asteen koulutukseen. Kehitysvammaisten nuorten pääsy perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen ei kuitenkaan toteudu kaikilta osin yhdenvertaisesti muihin ikätovereihin verrattuna. Erot näkyvät paikkakuntakohtaisesti eri koulutusasteilla ja koulutusaloille pääsyssä. Tämä tutkimus käsitteli kehitysvammaisten nuorten perusopetuksen jälkeisiä jatko-opintoja Pohjois-Suomessa. Tutkimukselle asetettiin kolme pääkysymystä. Ensimmäisessä tutkimuskysymyksessä selvitettiin sitä, miten ammatillinen jatko-opintopolku rakentuu kehitysvammaisten nuorten ja heidän vanhempiensa kertomana. Sille asetettiin kolme alakysymystä: 1) Miten peruskouluaika on yhteydessä jatko-opintoihin? 2) Miten jatko-opintoihin hakeudutaan? ja 3) Miten jatko-opinnoissa edetään? Toisena tutkimuskysymyksenä tarkasteltiin, millaisia merkityksiä jatko-opinnoilla on nuorten kertomana. Kolmanneksi kysyttiin, mistä tekijöistä nuorten mielestä muodostuu hyvä jatko-opiskelupaikka. Tutkimuksen teoreettisena taustana selvitettiin vammaistutkimusta sekä vammaisuuden ja kehitysvammaisuuden käsitteen moniulotteisuutta. Ydinteoriaksi valittiin Martha Nussbaumin toimintamahdollisuusteoria (capabilities approach), joka kuvaa kehitysvammaisten edellytyksiä ja kykyä kehittyä ja oppia. Toimintamahdollisuudet heijastuvat myös hyvinvointiin ja elämänlaatuun. Toisena teoreettisena alueena tarkasteltiin siirtymävaihetta keskittyen erityisesti kehitysvammaisten siirtymää toisen asteen koulutukseen sekä sen edellyttämää tukea. Tutkimushenkilöinä oli 14 kehitysvammaiseksi diagnosoitua nuorta ja heidän huoltajansa. Tiedonhankintatapoina olivat nuorten yksilöhaastattelut sekä heidän huoltajiensa kertomukset nuoren koulutuspoluista. Haastattelut tehtiin kahteen otteeseen vuosien 2012 ja 2014 aikana. Nuorten haastattelujen tukena käytettiin selkokieltä. Tutkimuksen metodologisena lähestymistapana oli narratiivinen tutkimusote. Tutkimustuloksina ja kehitysvammaisten narratiiveissa tuli ilmi, kuinka peruskouluaika oli jäänyt monelle mukavaksi muistoksi. Siten kehitysvammaisten nuorten suhtautuminen opiskeluun oli pääosin myönteistä. Joillekin jatko-opintoihin siirtyminen näyttäytyi uhkaavana ja pelottavana, ja omaa selviytymistä epäiltiin. Osa nuorista koki saamansa valmennuksen ja tuen ratkaisevana. Myös uusiin ihmisiin tutustumista korostettiin. Sopeutumisen haasteet ja pelko tulevasta olivat myös osa kehitysvammaisten tuntemuksia. Siirtyminen toiselle asteelle näyttäytyi usean mielissä taitekohtana, jossa tarvitaan tiedon lisäksi myös sosiaalisia ja käytännön taitoja. Hyvä jatko-opiskelupaikka muodostui nuorten mielestä monista tekijöistä. Tärkeää oli sijainti: koulun tulisi olla lähellä niin, että opiskelu onnistuisi kotoa käsin. Edelleen he arvostivat samanlaisten ikätovereiden seuraa, tukea antavia opettajia sekä ylipäänsä monipuolista oppimista. Narratiivisen analyysin perusteella tuloksista jäsentyi kolme erilaista koulutuspolkua: sujuva, mutkainen ja keskeytynyt koulupolku. Tutkimus osoitti, kuinka tärkeää on kehittää sellaista yksilöllisten tarpeiden mukaan muuntuvaa koulutusta, jonka tavoitteena on nuorten, joiden ensisijaiset tavoitteet ja vahvuudet eivät ole akateemisen tiedon hankinnassa, joko todellinen työllistyminen tai mielekäs tekeminen. Nykyinen koulutustarjonta on kapea ja riittämätön. Tutkimus haastaa tarkastelemaan ammatillisen koulutuksen ja ammatillisen erityisopetuksen nykytilaa. Se tuo esiin todellisia mahdollisuuksia kasvattaa ja vahvistaa erityisesti kehitysvammaisia nuoria kansalaisuuteen ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen. Tutkimus kuuluu vammaistutkimukseen osana kasvatustieteellistä ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta. Tutkimus nivoutuu keskusteluun osallisuudesta, koulutuksellisesta tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. In Finland, every young person has the right to vocational education after compulsory education. However compared to their peers, the youth with mental disabilities do not have equal opportunities to attend vocational education. The differences vary locally at different education levels and fields of education. This study focused on vocational education after compulsory education, among the youth with mental disabilities in North-Finland. Three main research questions were set for the study. The first research question focused on the youth’s study paths after compulsory education as described by themselves and their parents. It was specified through three sub questions: (1) What is the connection between basic education and the following vocational education? , (2) How do the youth apply for the vocational education? and (3) How do they proceed with their vocational studies? The second research question focused on the meaning of vocational education in the lives of the youth with mental disabilities. The third research question asked the features of a good vocational education institution as described by the youth with mental disabilities. The theoretical framework of the study introduced disability research and the multidimensional nature of the concepts of disabilities and mental disabilities. The main theory applied in this study was Martha Nussbaum’s capabilities approach theory that supports the qualifications and abilities to develop and learn in people with mental disabilities. These opportunities also reflect on their well-being and quality of life. Another main theoretical viewpoint in this study was the phenomenon of transition between basic education and upper secondary education especially among students with mental disabilities and considering the support, they need during the transition. The research participants were 14 youngsters with diagnosed mental disabilities and their parents. The data were collected by personally interviewing the youth and by collecting their parents’ written descriptions about their children’s study paths. The interviews were conducted twice; first in 2012 and then again in 2014. Plain languages was used in the interviews. The methodological approach was the narrative research approach. The narratives showed that time in basic education had been mainly pleasant among the youth. Therefore, their attitudes toward studying were mainly positive. Some of the youth perceived the transition to vocational education threatening and scary, as they doubted their coping. For some of the research participants, support and guidance were crucial, as well as the opportunity to meet new people. Adjustment problems and fear of the forthcoming studies were also mentioned. For many of these youngsters, the transition to the vocational education appeared as a turning point that required also social skills and various practical life skills. A good study place was described as a combination of many features. First of all, the location was important: the school should be nearby so that they could attend school from home. In addition, the youth with mental disabilities appreciated the company of peers with similar disabilities, their teachers’ support, and versatile learning in general. The narrative analysis produced three different study paths: a fluent study path, a winding study path, and an interrupted study path. The study showed how important it is to develop education, that can be adjusted according to individual students’ needs, and that aims at actual employment or at providing meaningful doing to the youth, whose primary goals and strengths are not in academic skills. The current educational choices for them are limited and insufficient. The study showed the need for critically analyzing the current state of vocational education and vocational special education. It introduced actual possibilities how to raise and strengthen the active citizenship and societal participation of the youth with mental disabilities. The study represents disabilities research as a part of research in the science of education and social sciences. It contributes to the discussion about participation, educational equality, and equality in general.
|
|---|