| Summary: | Kannaksen väestöstä joutui vuosina 1939–1944 suurin osa lähtemään kotoaan ja kotiseudultaan kaksi kertaa. Jatkosodan aikana talvisodassa tuhoutuneet kodit rakennettiin ja pellot laitettiin tuottamaan ruokaa uudestaan ja luotiin muut elämän edellytykset kahdessa vuodessa. Kannaksen rajaseudulta kumpikin lähtö tapahtui ammunnan keskeltä niin kiireessä, ettei mukaan voinut ottaa juuri mitään. Sota ulottui vain Vuokseen asti, mutta Suomi joutui luovuttamaan pakolla paljon muitakin alueitaan, suunnilleen koko Viipurin läänin, Suomenlahden ulkosaaret, Petsamon sekä alueita Sallasta ja Kuusamosta. Alueista osa tyhjentyi väestöstä aluksi sodan tieltä ja lopulta kovien rauhanehtojen takia. Evakot joutuivat elämään vuosikausia toisten nurkissa. Sijoituspaikkakunnalle rakentamansa uuden kodin valmistumisenkin jälkeen oli joitakin vaikeuksia kanssakäymisessä alkuperäisen väestön kanssa. Vaikeudet liittyivät arkitapojen ja kulttuurien erilaisuuteen. Tämä tutkimus koskee Kannakselta evakuoituneiden ihmisten ja heidän jälkeläistensä identiteettityötä, karjalaisuuden säilymistä ja siihen pyrkimystä. Ennusteet olisivat olleet huonot, jos niitä olisi tehty, sillä karjalaisten odotettiin sulautuvan paikalliseen väestöön ja niin näytti tapahtuvankin pinnallisesti asiaa katsoen. Avioliittoja solmittiin paikallisten ja evakkonuorten kesken ja muutenkin evakkonuoret pyrkivät saamaan hyväksyntää valtaväestön taholta. Kuitenkin karjalaisuus on jatkunut melko näkyvänä vuosikymmenestä toiseen. Karjalaisten pitäjä- ja heimotilaisuuksissa käy osallistujia paljon enemmän kuin mahdollisissa paikallisissa vastaavissa, vaikka evakoille matkat tapahtumiin ovat pitkät. Kannakselaisia kylä- ja pitäjäjulkaisuja on ilmestynyt kiihtyvällä vauhdilla 2000-luvullakin. Kerrotut havainnot olivat alkusysäys tämän tutkimukseni aiheen valitsemiseen. Tutkimustehtävänä oli selvittää, miten kannakselaiset tekevät sisäistä identiteettityötään ja miten sitä tehdään sukupolvien välillä. Näitä kahta näkökulmaa ei erotettu selvästi toisistaan. Tutkimuksen aineisto koostuu pääosin haastatteluin ja lisäksi kirjoitetuin kertomuksin kokemuksista. Informaatiolähteinä oli Kannaksella syntyneitä ja heidän jälkeläisiään seuraavasti: a) 29 Kannaksella syntynyttä, joista noin puolet on siellä nuoriksi aikuisiksi varttuneita ja loput lapsina evakkoon joutuneita, sekä b) 82 heidän jälkeläistään yhteensä kolmesta sukupolvesta. Vanhimman sukupolven haastattelin ja osa seuraavista sukupolvista kirjoitti kertomuksensa. Jälkipolvien haastatteluissa oli esillä myös ennalta asetettuja teemoja. Haastatteluaineiston ja kirjoitetut informaatiot koodasin ja ryhmittelin induktiivisesti. Koska aihekoodeja eli identiteettiominaisuuksia tuli runsaasti, alustavia kategorioitakin tuli aluksi paljon. Tiivistin aineistoa useina vaiheina kunnes sain koosteen selkeäksi. Myös varsinaisen identiteettityön muotoja löytyi monia. Niistä muodostin kuvion avulla rakenteen, joka kuvaa kannakselaisten sukupolvien identiteettityötä lähtökohtineen, vaikutussuhteineen ja tuloshahmotuksineen. Johtopäätöksinä esitän, että kannakselainen identiteetti on isänmaallista karjalaisuutta, tasa-arvoisuutta, suvaitsevaisuutta, aktiivista kansalaisuutta, yritteliäisyyttä ja yrittäjyyttä. Kannakselaisen identiteetin rakennetekijöiksi paljastuivat rajan imperatiivi, sosiokulttuurinen aktiivisuus ja aktiivinen kansalaisuus. Identiteettityötä tehdään käytännössä tietoisella kasvatuksella, perinteen vaalimisella ja arvojen ylläpitämisellä. Identiteettityön peruskategoriat ovat kokemukseen perustuva tunnekollektiivisuus ja tietoon perustuva toimintakollektiivisuus. Identiteettityö jakaantuu sisäiseen ja ulkoiseen, joista ulkoista identiteettityötä tehdään sekä heimoyhteisyyden että lähiyhteisyyden kanavien kautta. Sukupolvisuhteissa on erityistä se, että toinen sukupolvi on havahtunut vasta viime vuosikymmeninä kannakselaisten vanhempiensa tai vanhempansa kotiseudun ja kotipaikan tutkimiseen oltuaan tiedollisessa pimennossa kouluaikoinaan ja vuosikymmeniä sen jälkeen. Kolmannella ja neljännellä sukupolvella on ollut aiempaa parempia mahdollisuuksia saada tietoa Neuvostoliiton hajottua vähitellen avautuneesta lähihistoriasta ja isovanhempiensa kertomuksista. Matkat vanhempien ja isovanhempien kannakselaisille kotiseuduille ovat herättäneet jälkipolvien kiinnostusta lisätiedon hankkimiseen sekä kiinnostuksen sukuun ja kannakselaisen suvun kotiseutuun. Vanhempien ja isovanhempien opastusta on ollut saatavissa. Kiinnostus on tuottanut jälkipolville myös osallisuutta kylä- ja pitäjäjulkaisujen tekemisessä sekä vanhempien ja isovanhempien avustamisessa kyseisen tiedon käsittelynä ja tallennuksena. Nuoremmissa sukupolvissa on myös henkilökohtaisesti kiinnostuneita osallistumaan heimo- ja pitäjäjuhliin sekä muuhun Karjalaa ja Kannasta koskevaan aktiivisuuteen. The aim of the study was to investigate how former inhabitants of the Karelian Isthmus conduct their internal identity work both personally and between generations. These two foci cannot be completely separated. The data consist primarily of interviews, but also include written stories related to experiences. The participants were either born in the Karelian Isthmus or are descendants of these persons. The participants consisted of a) 29 participants born in the Karelian Isthmus, half of whom were evacuated as young adults and half as children, and b) 82 of their descendants, including first to third generations. I interviewed the older participants, while some of the younger ones chose to write their stories. The interviews with the descendants were based on pre-selected themes. I used an inductive method when coding and grouping the data. As a result of the multiple thematic codes related to the features of identity, there were numerous initiative categories. I condensed the data during multiple phases to construct a clear collage. It was also possible to identify many ways of conducting identity work. Based on these methods, I created a figure to illustrate the identity work of the Karelian Isthmus generations, including the premises, patterns of effects, and results. To conclude, I claim that the Karelian Isthmus identity consists of pa¬triotic Karelianism, equality, tolerance, active citizenship, enterprise, and entrepreneurship. The composing features of this identity were revealed as the imperative of the border, sociocultural activeness, and active citizen¬ship. In practice, the identity work is conducted by means of imparting education, nurturing traditions, and sustaining values. The basic categories of identity work are emotional collectiveness based on experiences and functional collectiveness based on knowledge. The identity work is di¬vided into internal and external parts. The external identity work is done via tribal and immediate communities. A specific feature of the relationships between the generations is that, only a few decades ago, and with limited information, members of the sec¬ond generation awoke to explore their Karelian Isthmus parents and home district after years of school and decades thereafter. The third and fourth generations have been in a better position to gain information because of the disintegration of the Soviet Union, and gradually opening recent his¬tory, and their grandparents’ stories. Journeys to the home district of their parents and grandparents have aroused future generations’ desire to gain more information, as well as their interest in their relatives and the home district of their family in the Kare¬lian Isthmus. The guidance of the parents and grandparents has also been available. This interest has produced involvement in publications related to villages and parishes and in assisting the grandparents in the handling and storage of this kind of information. Among the younger generations, there is also personal interest in participating in tribal and parish festivals, as well as other activities related to Karelians and the Karelian Isthmus.
|
|---|