Summary: | Kasvualusta ja ympäristömuuttujat vaikuttavat pohjapiilevien lajirunsauteen ja lajiston koostumukseen. Pohjapiileväyhteisöt ja niiden habitaatit ovat yhteydessä toisiinsa monimutkaisilla tavoilla luoden uniikkeja vesiekosysteemejä. Saadaksemme lisää tietoa kasvualustojen eroista sekä ympäristömuuttujien vaikutuksista mikro-organismeihin, toteutimme pohjapiilevätutkimuksen subarktisissa tunturilammissa. Tämän lisäksi toteutimme metodologisen vertailun, koska menetelmän valinta makeanveden ekosysteemien tutkimuksessa on tärkeää tulosten luotettavuuden kannalta. Vertasimme tutkimuksessa sieni- ja harjamenetelmiä näytteenotossa kiviltä. Näytteet otettiin 23 lammesta heinä-elokuussa 2022. Lammet sijaitsivat pohjoisessa Fennoskandiassa Suomen puolella. Näytteitä otettiin sekä kiviltä että sedimentistä. Analyyseissä käytettiin parittaista Wilcoxonin testiä sekä parittaista t-testiä selvittämään kasvualustojen sekä näytteenottomenetelmien välisiä eroja piilevälajirunsaudessa. Pohjapiilevien lajirunsauden kannalta merkittävät ympäristömuuttujat selvitettiin yleistettyjen lineaaristen regressiomallien avulla (GLM). Lajiston koostumuseroja analysoitiin ei-metrisellä moniulotteisella skaalauksella (NMDS), samankaltaisuusanalyyseillä (ANOSIM) sekä Jaccardin samankaltaisuusindeksillä. Lopuksi lajiston koostumusta selittävät ympäristömuuttujat havainnollistettiin redundanssianalyyseillä (RDA). Pohjapiilevien lajirunsaus oli suurinta sedimentissä. Paikallinen ympäristö vaikutti lajirunsauteen veden pH:n ollessa merkittävin selittävämuuttuja molemmilla kasvualustoilla. Piilevien lajiston koostumuksessa ei löytynyt merkitseviä eroja kasvualustojen välillä ja lisäksi koostumusta selittävissä ympäristömuuttujissa oli samankaltaisuutta. Lammen pinta-ala ja veden pH määrittivät merkitsevästi lajistokoostumusta molemmilla kasvualustoilla. Menetelmien välisessä vertailussa tilastollisia eroja lajirunsaudessa tai lajistokoostumuksessa ei löytynyt. Tuloksemme ovat yhteneviä teorian kanssa, jonka mukaan sedimentti on lajirunsain ...
|