Unkarilainen vanha säkeistölaulu ja sen melodisen syntaksin subarktinen tausta?
Kielen pohjana on kielioppi ja kieli konkretisoituvat puhumalla. Laulu konkretisoituu musiikiksi melodisten ja rytmisten kuvioiden avulla laulamalla, jolloin sen pohjalla ei voi olla kielioppi vaan musiikkioppi. Vaikkei musiikki ei ole kieli, senkin pohjana on sisäisesti looginen sääntöjärjestelmäns...
| Main Author: | |
|---|---|
| Format: | Other/Unknown Material |
| Language: | Finnish |
| Published: |
Helsingin yliopiston kirjasto
2022
|
| Subjects: | |
| Online Access: | http://hdl.handle.net/10138/342425 https://doi.org/10.31885/9789515180858.19 |
| Summary: | Kielen pohjana on kielioppi ja kieli konkretisoituvat puhumalla. Laulu konkretisoituu musiikiksi melodisten ja rytmisten kuvioiden avulla laulamalla, jolloin sen pohjalla ei voi olla kielioppi vaan musiikkioppi. Vaikkei musiikki ei ole kieli, senkin pohjana on sisäisesti looginen sääntöjärjestelmänsä eli syntaksinsa. Tässä kirjoituksessa kohteena on melodian rakentumisen pohjalla oleva säännöstö, jolloin rytmiikkaan liittyvät seikat jäävät huomiotta. Kysymyksenä on, miksi unkarilaisen lauluopin syntaksissa on piirteitä, jotka yhdistävät ne enemmänkin samojedeihin ja eteläsaamelaisiin kuin pelkästään obinugrilaisiin tai mareihin? Tarkoittamani piirteet liittyvät unkarilaisten nelisäkeisen laulun siihen genreen, jonka kuka tahansa tunnistaa unkarilaiseksi, koska esisäeparin pentatoninen melodia kertautuu muunneltuna yleensä viittä sävelaskelta alempana. Lauluja leimaavaa “kvinttisiirtymää” on arveltu unkarilaisen laulun suomalais-ugrilaiseksi piirteeksi. Analyysin kohteena ei kuitenkaan ole itse siirtymä vaan pienempi syntaktinen piirreryhmä melodiassa, ryhmä, jota ei heti voi kuvitella löytyvän neljän loppusoinnullisen säkeen muodostamasta unkarilaisesta säkeistölaulusta. Analyysi päätyy näkemykseen, jonka mukaan keskieurooppalaistuneen nelisäkeisen riimillisen laulun melodisessa syntaksissa on piirteitä, jotka näyttävät palautuvan pohjoisen Euraasian esiuralilaiseen laulutraditioon. Yleisenä lähtöoletuksena on, että unkarilaisten varhaiset esivanhemmat elivät Uralin eteläosien alueilla ja puhuivat kantauralia ja eri vaiheiden jälkeen monelta suunnalta vaeltaneet populaatiot olivat asettuneet 800-luvun kuluessa keskiseen Eurooppaan, Karpaattien länsipuoliselle alankoalueelle, jossa muodostui kulttuurisesti suhteellisen homogeeninen unkarinkielinen yhteiskun-ta. Unkarilaisen kulttuurin kehkeytymiseen liittyy keskenään ristiriitaisia tulkintoja (ks. esim. Bálint 2010), mutta oleellista on vanhimman kulttuurin keskeisten ainesten yhteydet monien uralilaisia kieliä puhuvien väestöjen aineksiin. |
|---|