| Summary: | Säilörehun kemiallisen koostumuksen yhteyttä porojen säilörehun syöntiin on tutkittu vähän, vaikka säilörehua käytetään hyvin yleisesti ainakin osana talviruokintaa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten kehitysaste, sato ja talvisissa olosuhteissa tapahtuva altistuminen ilmalle vaikuttavat säilörehun kemialliseen koostumukseen ja edelleen miten kemiallinen koostumus vaikuttaa säilörehun syöntiin. Kokeessa käytetyt rehut viljeltiin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) Rovaniemen toimipisteessä, Apukassa. Koeviljelyalalta korjattiin kaksi satoa eri kehitysasteilla, nuorempana (N) ja vanhempana (V). Ruokintakokeet toteutettiin Lapin ammattiopiston (LAO) opetusporoaidan yhteyteen rakennetulla testikentällä. Ruokintakoe kesti kahdeksan viikkoa ja sitä edelsi kahden viikon mittainen totutusjakso. Kokeessa oli mukana neljä kuuden vaatimen muodostamaa ryhmää, joille kullekin arvottiin säilörehu koko kokeen ajaksi. Porot ruokittiin kerran päivässä aamuisin. Säilörehua oli tarjolla vapaan syönnin periaatteella (ad libitum). Annetun ja syömättä jääneen säilörehun kemialliseen koostumukseen vaikutti tässä tutkimuksessa eniten sato. Korjuuajankohta ei tässä tutkimuksessa selittänyt kovinkaan paljoa kemiallista koostumusta, eikä säilörehun altistuminen ilmalle paalin avaamisen jälkeen vaikuttanut säilörehun laatuun ympäristön lämpötilan ollessa lähes koko ajan nollan alapuolella. Syömättä jääneessä rehussa oli annettuun säilörehuun verrattuna huonompi D-arvo, enemmän NDF-kuitua ja vähemmän raakavalkuaista sekä pienemmät OIV- ja PVT-pitoisuudet. Satojen välillä havaittiin rehun valikoinnissa sokerin ja valkuaisen suhteen jonkin verran eroja. Erot voivat johtua sokerin ja valkuaisen porojen tarpeita suuremmasta pitoisuudesta tai siitä, että muuttujat ovat yhteydessä johonkin toiseen syöntiä selittävään tekijään. Kuiva-ainepitoisuuden lisääntyminen lisäsi ja raakavalkuaispitoisuuden lisääntyminen vähensi säilörehun syöntiä. Myös sokeripitoisuuden lisääntyminen lisäsi hieman syöntiä. Käymistuotteet heikensivät rehujen syöntiä ilmeisesti käyräviivaisesti. Säilörehun tehokas hyödyntäminen porojen ruokinnassa ja oikea väkirehutäydennys vaatii kiinnittämään huomion säilörehun kemialliseen koostumukseen. The aim of this study was to investigate how the quality of silage affects the silage intake of reindeer. There were two growth stages of primary growth and regrowth silage in the study. Aerobic stability of silage was observed after opening the silage bales. The experimental silages were made at the fields of MTT Agrifood Research Finland in Apukka, Rovaniemi. The study was conducted at the reindeer pen of Lapland Vocational College. There were four groups of female reindeer, six animals in each, and one silage type per group. Feeding trial lasted eight weeks with two weeks pre-period before. Reindeer were fed ad libitum in the mornings. The biggest differences of chemical composition of silages were between primary growth and regrowth silage. The growth stage did not affect to the chemical composition. Aerobic deterioration of silages was not observed during three weeks exposure to air because ambient temperature remained above zero almost constantly. Silage residue had lower D-value, crude protein, AAT and PBV content and higher concentration of NDF-fiber compared to the given feed. The selection of feed differed between primary growth and regrowth silage based on crude protein and water-soluble carbohydrate (WSC) contents. This is may be because of the excess of crude protein and WSC relative to nutrient requirements of reindeer or that the variables are correlated with the other variables which explain the intake. Silage intake was higher when dry-matter content was higher and lower when crude protein content was higher. WSC had slightly positive effect to the intake. Intake seemed to be curvilinearly related to the content of fermentation products. Effective utilization of silage requires analyses on the chemical composition of silage.
|
|---|