Small fruit breeding in Finland

• Published in: Agricultural and Food Science
• Main Author: Hiirsalmi, Heimo
• Format: Article in Journal/Newspaper
• Language: English
• Published: The Scientific Agricultural Society of Finland 1988
• Subjects: Arctic; Ribes; Alaska
• Online Access: https://journal.fi/afs/article/view/72295; https://doi.org/10.23986/afsci.72295

In Finland, the breeding of small fruits has been focused on species belonging to the Ribes, Fragaria, Rubus, Vaccinium and Hippophaë genera. Of the blackcurrant, many local varieties have been brought under cultivation during this century, the most significant being ‘Brödtorp’ and ‘Melalahti’. The Department of Horticulture of the Agricultural Research Centre has, by means of intervariety crossings, developed selections combining high yield, upright growth and resistance to gooseberry mildew. A selection with greenberries, chosen from among the self-pollination progeny of the Swedish ‘Öjebyn’ variety, was released for cultivation in 1987, under the name ‘Vertti’. As to the gooseberry, the old Finnish varieties ‘Hinnnomäen keltainen’ and ‘Lepaanpunainen’ are still generally cultivated. In 1984, the Department of Horticulture released the late, cultivated strawberry variety ‘Hiku’, a very good cropper, for cultivation. It comes from the crossing ‘Senga Sengana’ x ‘Redgauntlet’. The most promising early selection, which this spring was released for cultivation under the name ‘Mari’, comes from the crossing ‘Pocahontas’ x ‘Lihama’. In 1986, the wood strawberry variety ‘Minja’ a result of the crossing Fragaria vesca x ‘Rügen’, was brought under cultivation. In the breeding of the raspberry, the Department of Horticulture has utilized the gene pools of wild raspberries; this has produced new selections with fairly good winter hardiness. This spring a variety named ‘Ville’, which was produced in the crossing of the Canadian ‘Ottawa’ and a Finnish wild raspberry strain, was introduced on the market. In addition, the raspberry has been crossed with the arctic bramble. By means of many crossings and back-crossings, the so-called nectar raspberry was developed, of which the variety ‘Heija’ was released for cultivation in 1975 and the variety ‘Heisa’ in 1981. Of the arctic bramble, two natural strains selected by the North Savo Research Station of the Agricultural Research Centre were brought under cultivation in 1972 under the variety names ‘Mesma’ and ‘Mespi’. The cross between them, ‘Pima’, was released for cultivation in 1982. By crossing the arctic bramble with the Alaska bramble, the Department of Horticulture has developed arctic bramble hybrid selections, two of which were named varieties, ‘Aura’ and ‘Astra’, in 1986. They form a higher growth structure than the arctic bramble, are better croppers and have bigger berries with the fine aroma of the arctic bramble. As a result of the breeding work done at the Department of Horticulture, a high bush blueberry variety, ‘Aron’, with a better winter hardiness than the foreign varieties, was released for cultivation in 1982. It comes from the back-crossing ‘Rancocas’ x (Vaccinium utiginosum x ‘Rancocas’). The aim of the breeding of the sea-buckthorn at the Department of Horticulture is, by means of crossings between subspecies growing wild in Europe and Asia, to reduce the thorniness of the bushes and to cause the berries to come off the stalks intact. The release of two selections for cultivation is presently being prepared. Marjakasvien jalostus on Suomessa kohdistunut Ribes-, Fragaria-, Rubus-, Vaccinium- ja Hippophaë-sukuihin kuuluviin lajeihin. Maatalouden tutkimuskeskuksen puutarhaosastolla on suunnitelmallista jalostustoimintaa tehty jo vuodesta 1939 lähtien ottaen erityisesti huomioon Pohjoismaissa vallitsevat olosuhteet. Muiden tahojen Suomessa harjoittama marjakasvien jalostus on ollut varsin vähäistä ja satunnaista. Uusia jalosteita kehitettäessä erityisesti huomioitavia ominaisuuksia ovat satoisuus, sadon laatu ja sen korjattavuus, ilmastollinen ja maaperällinen soveltuvuus sekä taudin- ja tuholaiskestävyys. Mustaherukasta on tämän vuosisadan aikana otettu viljelyyn suuri joukko paikallislajikkeita, merkityksellisimpinä ‘Brödtorp’ ja ‘Melalahti’. Maatalouden tutkimuskeskuksen puutarhaosastolla on vuodesta 1961 alkaen lajikkeiden välisin risteytyksin kehitetty jalosteita, joissa yhtyvät satoisuus, pystykasvuisuus ja karviaishärmänkestävyys. Ruotsalaisen ‘Öjebyn’-lajikkeen itsepölytysjälkeläistöstä valittu vihreämarjainen jaloste on vuonna 1987 laskettu viljelyyn nimellä ‘Vertti’. Karviaisella ovat vanhat suomalaiset lajikkeet ‘Hinnonmäen keltainen’ ja ‘Lepaan punainen’ edelleen yleisessä viljelyssä. Lajikkeiden välisiin risteytyksiin perustuva mansikan jalostus käynnistettiin puutarhaosastolla vuonna 1961. Työn tuloksena laskettiin vuonna 1984 viljelyyn erittäin satoisa myöhäinen hyötymansikkalajike ‘Hiku’. Se on peräisin risteytyksestä ‘Senga Sengana’ x ‘Redgauntlet’. Risteytyksestä ‘Pocahontas’ x ‘Lihama’ on syntynyt lupaava aikainen jaloste, joka keväällä 1988 laskettiin viljelyyn lajikenimellä ‘Mari’. Vuonna 1986 saatiin viljelyyn risteytyksen Fragaria vesca x ‘Rügen’ tuloksena ahomansikkalajike ‘Minja’. Vadelman jalostuksessa on puutarhaosastolla hyödynnetty luonnonvadelmien geenivaroja ja saatu näin syntymään jokseenkin talvenkestäviä uusia jalosteita. ‘Ottawa’-lajikkeen ja luonnonvadelmakannan välisestä risteytyksestä syntynyt aromikkaita joskin pienehköjä marjoja tuottava jaloste laskettiin keväällä 1988 kauppaan lajikenimellä ‘Ville’, Vadelma on lisäksi kyetty risteyttämään mesimarjan kanssa. Monien risteytysten ja takaisinristeytysten kautta on kehitetty ns. mesivadelma, josta on laskettu viljelyyn kaksi lajiketta, vuonna 1975 ‘Heija’ ja vuonna 1981 edellistä talvenkestävämpi ja satoisampi ‘Heisa’. Mesimarjasta on Maatalouden tutkimuskeskuksen Pohjois-Savon tutkimusasemalla valittu kaksi luonnonkantaa, jotka on vuonna 1972 otettu viljelyyn lajikenimillä ‘Mesma’ ja ‘Mespi’. Niiden risteytymä ‘Pinta’ laskettiin viljelyyn vuonna 1982. Viljelyominaisuuksien parantamiseksi on mesimarja risteytetty Beringin meren alueella kasvavan alaskan mesimarjan kanssa. Näin syntynyt kasvi on saanut nimen jalomaarain. Puutarhaosasto on vuonna 1986 nimennyt kaksi jalomaarainlajiketta ‘Aura’ ja ‘Astra’. Ne muodostavat mesimarjaa korkeamman kasvuston, ovat satoisampia ja suurempimarjaisia; marjoissa on mesimarjan hieno aromi. Amerikkalaisen pensasmustikan koeviljelystä Suomessa saadut kokemukset eivät ole johtaneet käytännön sovellutuksiin, sillä kaikki ulkolaiset lajikkeet ovat varsin alttiita talvivaurioille ja mustikkasyöpätaudille. Paremmin pohjoisiin ilmasto-oloihin sopeutuvien lajikkeidenkehittämiseksi puutarhaosastolla on vuodesta 1961 lähtien pyritty risteyttämään kotimaisia Vaccinium-lajeja pensasmustikkalajikkeiden kanssa. Jalostustyön tuloksena laskettiin vuonna 1982 viljelyyn ulkolaisia lajikkeita talven ja taudinkestävämpi pensasmustikkalajike ‘Aron’. Se on peräisin takaisinristeytyksestä ‘Rancocas’ x (Vaccinium uliginosum x ‘Rancocas’). Puutarhaosastolla suoritettavan tyrninjalostuksen tavoitteena on Euroopassa ja Aasiassa luonnonvaraisena kasvavien alalajien välisin risteytyksin vähentää pensaiden piikkisyyttä ja vaikuttaa siihen, että marjat irtoavat eheinä kannasta. Kahden jalosteen viljelyyn laskua valmistellaan parhaillaan.