Summary: | Arktisen alueen turvallisuuspolittinen merkitys lisääntyy tulevaisuudessa, kun jää sulaa ja mahdollistaa alueen mittavien luonnonvarojen nykyistä paremman hyödyntämisen. Uusimpien arvioiden mukaan arktinen alue voisi olla kesäikuukausina vapaa jäästä jo tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. Arktinen alue on kiinnostava, koska siellä sijaitsee noin 30 % maailman hyödyntämättömistä kaasuvaroista ja noin 13 % öljyvaroista. Lisäksi alueella on runsaasti arvokkaita mineraaliesiintymiä. Jään sulaminen avaa myös uudet kuljetusreitit lyhentäen Pohjois-Euroopan ja Aasian laivamatkaa 35 – 60 % ja 10 – 20 vuorokaudella. Kalastuksen merkitys arktisella alueella lisääntyy uusien kalastusalueiden tullessa käyttöön ja myös arktisen alueen turismi on kasvussa. Arktisen alueen muutoksen takia suurvallat valmistautuvat vaikutusvaltansa lisäämiseen ja alueen luonnonvarojen hyödyntämiseen. Islanti, Kanada, Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska, Venäjä ja Yhdysvallat ovat arktisia maita, mutta alueen luomat mahdollisuudet ovat houkutelleet mukaan myös ei-arktisia maita, kuten Etelä-Korean, Intian, Japanin ja erityisesti Kiinan. Kilpajuoksu arktiselle alueella lisää myös sotilaallisten kykyjen kehittämistä siten, että toiminta arktisissa olosuhteissa on mahdollista. SAR-kyvyt ja liikkumiskyky (jäänmurtokyky) korostuvat. Tämä on jo nähtävissä esimerkiksi Venäjän asevoimien kehittämissuunnitelmissa. Muuttuva arktinen alue ei ole niin kiinnostava Yhdysvalloile kuin se on Venäjälle ja Kiinalle. Yhdysvaltojen intressi alueella on turvata vapaa liikkuvuus ja luonnon tasapaino. Melko vaatimattomaan Yhdysvaltojen arktiseen politiikkaan on monia syitä. Ensinnäkin Yhdysvaltojejn arktinen alue, Alaska, on melko kaukana Yhdysvaltojen ydinalueista. Toiseksi Yhdysvaltojejn intressit ovat Lähi-idässä ja Aasiassa, mukaan lukien Afganistan, Iran, Irak ja Pohjois-Korea sekä yhä enemmän Kiinassa ja Tyynellä Valtamerellä. Kolmanneksi Yhdysvallat saa huomattavasti halvempaa energiaa ydinalueiltaan, kun liuskekaasun ja –öljyn tuotanto lisäntyy tehden ...
|