Summary: | Opinnäytetyössä oli tavoitteena tehdä energiakartoitus Sodankylän kunnan alueelle ja selvittää neljän kyläkoulun biolämpömahdollisuudet. Tavoitteena oli antaa lukijalle tietoa kunta-alan energiatehokkuuteen liittyvistä sopimuksista ja tavoitteista sekä uusiutuvan energian kuntakatselmoinnista. Työn tarkoitus oli myös toimia esimerkkinä ja selkeyttää kunta-alan energiankäytön tehostamisprosessia muille Lapin kunnille. Biolämpöselvitykset toimivat suuntaa-antavina esimerkkeinä samankaltaisia lämmitysjärjestelmän muutoshankkeita suunnitteleville tahoille. Sodankylän kunnan energiakartoituksen tavoitteena on minimoida fossiilisten polttoaineiden käyttö kunnassa ja näin pyrkiä vähähiilisyyteen EU:n tavoitteiden mukaisesti. Energiakartoitus suoritettiin työ- ja elinkeinoministeriön ohjeiden mukaisesti. Näin Sodankylän kunta on oikeutettu saamaan tukea selvityshankkeisiin ja selvityshankkeiden seurauksena saamaan investointitukea. Energiakartoitus käynnistettiin liittymällä TEM:n energiatehokkuussopimukseen. Seuraavaksi laadittiin kunnan uusiutuvan energian katselmointi ja lopuksi koulukiinteistöjen biolämpöselvitykset. Selvitykset ja katselmoinnit tehtiin yhteistyössä katselmoijan pätevyyden omaavien henkilöiden kanssa. Opinnäytetyön tuloksena saatiin laadittua kuntakohtainen energiakartoitus-malli. Uusiutuvan energian kuntakatselmoinnin yhteydessä laadittiin energiatase, josta nähdään kunnan primaarienergian käyttö ja tuotanto kulutusjakaumineen. Kiinteistöjen energiakatselmoinnissa tarkastellaan yksittäisten kiinteistöjen energiatehokkuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Biolämpöselvityksissä osoitetaan takaisinmaksuajat siirryttäessä öljy- tai sähkölämmityksestä puupohjaiseen lämmitysmuotoon. In thesis the target was to do an energy survey for the municipality of Sodankylä and to research for renewable (wood chips and pellet) heating pos-sibilities in four village schools. The aim was to give the reader information about the energy efficiency agreements and objectives in the municipal sec-tor and about the ...
|