Summary: | Opinnäytetyöni aiheena on nainen metsänomistajana Itä-Lapin ja Kuusamon alueella. Työn tavoitteena oli avata alueen naismetsänomistajien lähtökohtia, tavoitteita ja asemaa metsänomistajina. Tarkastelen työssä myös naisten ideoita metsänhoitoyhdistyksien metsäpalveluiden ja naismetsänomistajien aseman parantamiseksi. Lisäksi tutkin naismetsänomistajien mielipiteitä uutta metsänhoitoyhdistys- ja metsälakia kohtaan. Selvitin tutkimuksessani myös naismetsänomistajien kokonaismäärän Itä-Lapin ja Kuusamon alueella sekä naisten metsätilojen kokojakauman. Tutkimukseni oli kuitenkin pääosin laadullinen, sillä tarkastelin tutkimusongelmaa tapauskohtaisesti teemahaastatteluiden kautta. Tuloksia ei voi siis yleistää koskemaan kaikkia alueen naismetsänomistajia. Työni tilaajana toimi Pohjois-Suomen metsänomistajien liitto. Keräsin tutkimusaineiston haastattelemalla alueen naismetsänomistajia. Tein yhteensä 11 teemahaastattelua eri puolilla Itä-Lappia ja Kuusamoa. Haastateltavia oli mukana jokaisesta kohdealueen kunnasta sekä lisäksi kolme etämetsänomistajaa. Haastateltavat edustivat monipuolisesti naismetsänomistajia eri lähtökohdista: ikä, tilakoko, metsällinen tieto-taito sekä tavoitteet ja arvot metsänomistukselle. Opinnäytetyöni tuloksena on läpileikkaus Itä-Lapin ja Kuusamon naismetsänomistajien ajatusmaailmasta ja heidän asemastaan metsänomistajina. Suoritin jonkin verran vertailua tulosten ja pohjoissuomalaisten metsänomistajien yleisten näkemysten välillä. Pohdin myös eroja miesten ja naisten asemassa metsänomistajina. Tutkimustuloksien pohjalta syntyi aivan konkreettisia metsäpalveluiden parannusehdotuksia, joita esimerkiksi metsänhoitoyhdistykset voivat toteuttaa. Lisäksi tutkimus auttaa ymmärtämään, mitä naismetsänomistajat haluavat metsiltään ja millaisilla keinoilla naismetsänomistajia voisi aktivoida mukaan metsälliseen toimintaan. The aim of this thesis was to collect new information about women as forest owners in Eastern Lapland and Kuusamo area. The bases, goals and positions of the women forest owners in ...
|