Summary: | Tässä opinnäytetyössä käsiteltiin Jäämeren ratahanketta, joka oli työn tekohetkellä sisällytettynä Pohjois-Lapin maakuntakaavaan 2040. Työn tavoitteena oli saavuttaa laaja ymmärrys tällaiseen mittavaan maankäyttöhankkeeseen vaikuttavista tekijöistä sekä arvioida sen potentiaalia ja toteutusmahdollisuuksia eri näkökulmista. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineistona käytettiin muun muassa selvityksiä, artikkeleita ja toista aiheeseen sopivaa opinnäytetyötä, jotka kaikki käsittelivät Jäämeren ratahanketta joko suoraan tai siihen muutoin vaikuttavien tekijöiden osalta. Saavutettujen tutkimustulosten pohjalta voidaan todeta, että suunnitellulla radalla olisi monialaisia vaikutuksia, jotka näkyisivät erityisesti Suomen logistiikan ja talouden kehitysmahdollisuuksissa. Hankkeen toteutus olisi kuitenkin pitkä prosessi, joka kohtaisi yhä laajenevia selvitystarpeita ja oikeudellisia haasteita.
|