Summary: | Opinnäytetyön tavoitteena oli kerätä tietoa Rovaniemen kaupungin kymmenvuotiaiden lasten motorisen koordinaation tasosta. Tutkimus on osa Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen toteuttamaa Suoritusmotivaatio ja moto-riikka pitkäjänteisen liikunta- ja urheiluharrastuksen määrittäjinä 10–12 -vuotiailla-hanketta. Opinnäytetyö on määrällinen tutkimus, jossa tutkimusmenetelmänä käytettiin motorista koordinaatiota mittaavia KTK-testejä. Testit suoritettiin kevään 2015 aikana 11 eri alakoulussa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 225 oppilasta. Työssä vastataan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: ”Mikä on Rovaniemen alueen kymmenvuotiaiden lasten motorinen osamäärä sekä taitoluokka KTK-testeillä mitattuna?” ja ”Mitä eroja on tyttöjen ja poikien välillä KTK-testien tuloksissa?” Viimeksi mainittu jaetaan edelleen neljään alakysymykseen, joilla sel-vennetään sukupuolten välisiä eroja KTK-testien eri osioiden välillä. Teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään kymmenvuotiaan lapsen fyysistä, fysiologista, biologista ja motorista kehitystasoa sekä motoriikan testaamista. Tuloksissa esitellään motorisen indeksin ja siitä johdettavan taitoluokan avulla Rovaniemen kymmenvuotiaiden lasten motorisen koordinaation taso sekä vertaillaan tyttöjen ja poikien tuloksia keskenään. Tutkimustulokset vahvistivat teoreettisessa viitekehyksessä esiteltyjä asioita ja tukivat aiempaan tutkimustietoa sukupuolten välisistä eroista motorisissa taidoissa. Tytöt olivat parempia tasapainoa mittaavassa osiossa, kun taas voimaa ja nopeutta vaatineissa osioissa pojat pärjäsivät paremmin. The purpose of this thesis was to measure the motor coordination level amongst ten-year-old children in Rovaniemi city. The Commissioner of this thesis was KIHU – Research Institute for Olympic Sports and it will be part of a bigger project in Finland translated Performance Motivation and Motor Coordination as determinants of a long-term Physical and Sporting Activities of a 10–12 -year-old Children. This is a quantitative study. The research method used was the ...
|