Porojen laitumia koskevia arviointituloksia 1970-luvulta alkaen

Poronhoito on perinteinen metsien monikäyttömuoto Lapissa sekä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien pohjoisosissa. Suomen maa-alasta kuuluu poronhoitoalueeseen 11,4 milj. ha (38 %). Poronomistajien määrä on pienentynyt pitkään ollen nykyisin alle 5000, kun heitä oli 1980-luvun alussa yli 7 000....

Full description

Bibliographic Details
Main Author: Mattila, Eero
Other Authors: Metsäntutkimuslaitos / Pohjois-Suomen alueyksikkö
Format: Journal/Newspaper
Language:Finnish
Published: Finnish Forest Research Institute 2012
Subjects:
Online Access:http://jukuri.luke.fi/handle/10024/536145
Description
Summary:Poronhoito on perinteinen metsien monikäyttömuoto Lapissa sekä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien pohjoisosissa. Suomen maa-alasta kuuluu poronhoitoalueeseen 11,4 milj. ha (38 %). Poronomistajien määrä on pienentynyt pitkään ollen nykyisin alle 5000, kun heitä oli 1980-luvun alussa yli 7 000. Viime vuosina eloporoja on ollut keväällä ennen uusien vasojen syntymistä noin 200 000 kpl. Poromäärä on vaihdellut, mutta maksimi oli noin 250 000 kpl 1990-luvun alussa. Porot saavat laiduntaa vapaasti lähes kaikissa metsissä metsänomistuksesta ja metsän suojeluasteesta riippumatta. Luonnonlaitumet ovat metsätalousmaata (metsä-, kitu- ja joutomaa), minkä pinta-ala poronhoitoalueella on 11,1 milj.ha, siitä 6,8 milj. ha kangasmaita. Pääosan talvesta porot laiduntavat kankailla, mistä syystä poronhoidossa talvilaitumilla tarkoitetaan kangasmaita.Lumettomana aikana poroilla on luontaista ravintoa saatavilla riittävästi, mutta luontaiset talvilaitumet eivät riitä nykyisen poromäärän ylläpitämiseen. Porokarjan kasvattaminen on ollut mahdollista keinoruokinnan avulla, joka alkoi yleistyä jo 1960-luvulla ja on nykyisin levinnyt lähes koko poronhoitoalueelle. Keinoruokinnan kustannukset ovat poromäärän ja talvilaiduntilanteen (ala, rakenne ja kunto) funktio. Talvilaidunten kunto tiedostettiin huonoksi jo 1960-luvulla, jolloin virisi poleeminen väittely porojen tärkeimpien talviravintokasvien, jäkälien ja lupon vähentymisen syistä. On selvää, että sotien jälkeen alkanut metsien intensiivinen uudistaminen vähensi luppolaitumia, mutta toisaalta hakkuut lisäsivät metsälauhaa, joka myös on tärkeä poron talviravintokasvi. Sen sijaan jäkälien vähentymisen syitä on vaikea osoittaa yksiselitteisesti, sillä myös laidunnuspaine jäkälämailla kasvoi poromäärän lisääntyessä ja paimennuksen vähentyessä.Objektiivisen tiedon saamiseksi laiduntilanteesta talvilaitumet arvioitiin valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) yhteydessä ensimmäisen kerran 1970-luvun lopulla. VMI tehdään koko maa-alalla ja se kattaa koko poronhoitoalueen lyhyessä ...