| Summary: | Tutkimukseni alkusysäyksenä oli halu tarkastella yhteensovittamisen mahdollisuuksia ja ehtoja alueiden käytön suunnittelussa ja luonnonvarakonfliktien hallinnassa. Samalla kun tarkastelin yhteensovittamista, tulin kuitenkin problematisoineeksi luonnonvaran. Päädyin etsimään vastausta kysymykseen, millaisten käytäntöjen kautta luonnosta tulee luonnonvara? Tähän vastatakseni olen pyrkinyt vastaamaan myös siihen, (i) millaisten luonnonvaraistamisen käytäntöjen kautta eri luontoperustaiset elinkeinot tekevät luonnosta resursseja, (ii) mikä on yhteensovittamisen käytäntöjen rooli luonnonvaraistumisen prosessissa ja (iii) mikä on oikeuttamisen käytäntöjen rooli luonnonvaraistumisessa ja yhteensovittamisessa? Luonnonvarapolitiikassa ja alueiden käytön suunnittelussa luontoon kiinnittyviä monimuotoisia merkityksiä ja tavoitteita arvioidaan ja sovitetaan yhteen. Yhteensovittamisella pyritään vähentämään ristiriitoja ja estämään konflikteja. Yhteensovittamisesta huolimatta, ristiriidat kuitenkin jatkuvat tai jopa lisääntyvät. Vaikka tutkimukseni asemoituu luonnonvarakonfliktien ja yhteensovittamisen problematiikkaa tarkastelevaan yhteiskuntatieteelliseen tutkimusperinteeseen, analysoin luonnonvarojen yhteensovittamista totutusta poikkeavalla tavalla. Tutkimukseni pohjalta väitän, että luonnonvarat eivät ole olemassa neutraalisti ”tuolla jossain”, eivätkä ne siinä mielessä edellä yhteensovittamiseen tähtääviä vakiintuneita käytäntöjä. Pikemminkin, yhteensovittaminen on osa luonnonvaraistumisen tapahtumaa – sitä, miten luonnosta tehdään ja uudelleen määritellään tietynlaisia luonnonvaroja. Nimeän luonnonvaraistumiseksi sitä ajassa muotoutuvaa tapahtumien kokonaisuutta, missä luonto hahmottuu erilaisten luontoon kiinnittyvien käytäntöjen myötä erilaisina luonnonvaroina. Perustan luonnonvaraistumisen tapahtuman teoretisoinnin sosiaalisten käytäntöjen teoriaan. Tutkimusteoriani lähtökohdat ovat Martin Heideggerin filosofiassa täälläolon (Dasein) ja asumisen (Wohnen) ontologiassa sekä Theodore Schatzkin, Elizabeth Shoven, Karin Knorr Cetinan sekä Laurent Thévenot’n käytäntöteorioissa. Näiden pohjalta olen hahmotellut luonnonvaraistumisen tapahtuman kokonaisuuden ja osat: luontokäytännöt, tietokäytännöt, yhteensovittamisen vakiintuneet käytännöt ja oikeuttamisen käytännöt, jotka toimivat tapaustutkimusteni analyysin teoreettisena kehikkona. Luonnehdin tutkimustapaani teoriaohjautuneeksi laadulliseksi tapaustutkimukseksi ja etnografiseksi tutkimukseksi. Tutkimukseni sijoittuu tapaustutkimusten kautta Pohjois-Suomeen ja Lappiin. Esittelen ja nostan tarkasteluun yksityiskohtaisemmin kolme tapausta. Yhteensovittamisen problematiikkaa ja luonnonvarojen käytön konfliktisuutta edustavat selkeästi tapaukset: (1) Muonion Mielmukkavaaran tuulivoimahanke (2008–2015) ja (2) Kolarin Hannukaisen kaivoshanke (2010– ). Aineistot näihin tapauksiin liittyen ovat teemahaastatteluja, mediatekstejä ja asiakirja-aineistoja. Lisäksi tarkastelen (3) yhteensovittamista etnografisesti, osallistuvalla ja toimintatutkimuksellisella otteella. Keräsin etnografisen aineiston toimiessani maankäytön suunnittelun neuvojana Paliskuntain yhdistyksellä vuosina 2014–2015. Valitut ja analysoidut tapaukset ilmentävät siten luonnonvaraistumisen tapahtumaa sekä yhteensovittamisen problematiikkaa pohjoisessa kontekstissa. Luonnonvaraistumisen tapahtuma on paitsi tutkimukseni teoreettinen väite, se on myös analyyttinen väline, jonka avulla voi valottaa luonto- ja luonnonvarasuhteitamme pohjoista kontekstia laajemminkin. Tutkimuksellani avaan filosofisesti perustellun suunnan hahmottaa teoreettisesti luonnonvaraistumisen tapahtumaa. Inhimillisen olemassaolon monikerroksisen rakenteen ontologinen avaaminen heideggerilaisen käytäntöteoreettisen käsitteistön valossa näyttää, kuinka erilaiset luonnonvarakäytännöt kuuluvat siihen kokonaisuuteen, jossa ihmisen todellisuussuhde määrittyy. Luonnon erilaisten käyttömuotojen yhteensovittaminen ja hallinta ovat osa sitä käytäntöjen tapahtumavyyhtiä, jossa luonnosta tulee ja tehdään tietynlaisia luonnonvaroja. Yhteensovittamisen tutkiminen osana luonnonvaraistumisen tapahtumaa avaa uuden tavan ajatella yhteensovittamista ja konflikteja. The primary motif for this study was to question the role of reconciliation in land use planning in general and in governing natural resource conflicts. In this process I ended up problematizing natural resources. My main research question evolved to: what kind of practices lead us to perceive nature as a resource? Sub-questions are: (i) what kind of practices of resourcification are driving different nature-based livelihoods to perceive nature as a resource, (ii) what is the role of reconciliation practices in the process of resourcification and (iii) what is the role of practices of justification in reconciliation and resourcification. In natural resource politics and land use planning different meanings and aims entwined in nature are evaluated and reconciled with each other. Reconciliation aims to decrease nature-based conflicts and promote sustainable land use planning. Despite all reconciliation efforts however, conflicts persist or even increase. This study contributes to social scientific research of natural resource conflicts and the problematic of reconciliation, but I approach the theme in an unconventional manner with the aim of providing a fresh insight to the reconciliation of natural resource use. I argue that natural resources do not exist as neutral objects “somewhere out there” and hence their existence in this sense does not precede reconciliation processes. Reconciliation in fact plays a key role in the process of resourcification of nature – by which I mean the process in which nature becomes a resource in different ways. Resourcification of nature is a bundle of practices in which practices entangled in nature in different ways, unfold nature as resources. Resourcification of nature is a theorization founded on the ontology of Dasein and dwelling (Wohnen) of Martin Heidegger and practice theories of Theodore Schatzki, Elizabeth Shove, Karin Knorr Cetina and Laurent Thévenot. Resourcification of nature is a temporal bundle of practices, an unfolding process, which consists of pragmatic nature practices, knowledge practices, regular practices of reconciliation and practices of justification. These formulate the theoretical frame and analytical tool for my case studies. My research method is theory oriented qualitative case study and ethnography. I analyze in detail three cases. The case studies locate this study in Northern Finland and Finnish Lapland. The problematic of reconciliation and conflicting natural resources are clearly represented in (1) the conflict related to a wind power project in Mielmukkavaara in the municipality of Muonio (2008–2015) and (2) the Hannukainen mining conflict in the municipality of Kolari (2010– ). The data for these cases consists of interviews, media texts and official documents. The third case is (3) an ethnographic study with participatory observation data. The ethnographic data was collected while working as an adviser in land use planning for the Reindeer Herders’ Association of Finland 2014–2015. The chosen cases represent the process of resourcification of nature and the problematic of reconciliation particularly in a northern context. However, I argue, that the theorization of the resourcification of nature is applicable as a theoretical and analytical tool for a broader and more holistic understanding of our entanglement with nature and natural resources. The theorization of resourcification of nature presented here, has a firm philosophical foundation in Heideggerian practice theory. Ontology of Dasein and understanding human existence first and foremost as dwelling is key to understanding how natural resource practices are but one manifestation of human existence. Reconciliation and governance of our diverse nature-entangled practices are part of this unfolding process in which nature becomes a resource. Understanding reconciliation as a practice of resourcification opens up a new way of studying reconciliation and conflicts.
|
|---|