Summary: | Arktinen alue houkuttelee huomiota niin itse Arktisella alueella kuin muuallakin. Arktisen alueen kehittämiseen tähtäävä politiikka on ajankohtainen aihe niin valtioiden ohjelmissa kuin julkisessa keskustelussa. Julkista keskustelua ja mielipidettä ei perinteisesti pidetä erityisen vaikuttavana asiana valtion politiikkaan. Julkinen keskustelu voi kuitenkin lopulta nostaa asioita esille niin, että ne päätyvät hallituksen ajamiin ohjelmiin. Julkinen keskustelu heijastaa sitä, miten yleisö suhtautuu asioihin. Julkista suhtautumista Suomen Arktiseen politiikkaan on tutkittu vähän. Tässä pro gradu -tutkielmassa osoitetaan että Suomen mahdollisuuksiin Arktisella alueella suhtaudutaan innostuneesti, mutta epäillään politiikan toimeenpanon onnistumista. Julkinen keskustelu heijastaa Suomen geopoliittista asemaa sekä vähäistä valtaa vaikuttaa Arktisen alueen kehittämiseen. Julkista keskustelua Suomen Arktisesta politiikasta on, joka kuitenkin näyttäytyy vain osassa Suomen Arktisen strategian aiheista. Alueellinen ja taloudellinen kehitys yhdessä laivanrakennusteollisuuden kanssa on enemmän esillä keskustelussa kuin esimerkiksi alkuperäiskansoihin tai ympäristönsuojeluun liittyvät asiat. Julkinen keskustelu heijastaa alueellista painotusta valtion politiikasta ja sen onnistumista sekä epäonnistumista. The Arctic region attracts much attention not only in the Arctic itself, but also elsewhere. Within the Arctic region, policies that deal with Arctic development are a relevant topic both in government policies and public discourse. Public discourse is and opinions are traditionally seen not to affect notably state’s policies. However, Public discourse may eventually bring up a matter so that it ends up on the government’s policy agenda. Public discourse reflects how certain issues are regarded within the general public. Research into how public opinion views the Finnish Arctic policies has been studied very little. In this master’s thesis it has been shown that enthusiasm on Arctic opportunities and doubt on the Finnish ...
|