| Summary: | Tähän tutkielmaan on käytetty Ilmatieteen laitoksen digitaalista jääkartta-aineistoa. Jääkarttoja on tehty operatiivisiin tarkoituksiin jo 1800-luvun loppupuolelta asti, mutta käytössä ollut aineisto sisältää viimeisimmät vuodet 1980–2022, joiden jääkartat on saatu digitaaliseen muotoon. Aineistosta käsiteltiin merijään konsentraatiota ja siitä laskettavaa jäällistä alaa. Merijään vuosittainen laajuus vaihtelee paljon, mikä näkyy myös tulosten aikasarjoissa. Vuosittaiseen vaihteluun vaikuttavat muun muassa Pohjois-Atlantin heilahtelu (NAO) ja Arktinen heilahtelu (AO). Selkämeri ja Suomenlahti ovat fyysisiltä muodoiltaan, meriveden ominaisuuksiltaan ja sijainniltaan erilaisia, joten niiden merijäätkin eroavat jonkin verran toisistaan. Mitä pohjoisempana tai idempänä sijainti on, sitä ankarampia talvet ja jääolot ovat. Tämä vaikuttaa osittain siihen, että Selkämeren osa-alueiden välillä on eroja jääpeitteessä, samoin Suomenlahden osa-alueiden välillä. Kaikkia eroja ei kuitenkaan voida laittaa pelkästään maantieteellisen sijainnin piikkiin, vaan jääpeitteeseen ja sen sijaintiin vaikuttaa myös merijään dynamiikka. Merijää, meri ja ilmakehä ovat kaikki kytkeytyneet toisiinsa termodynaamisten ja dynaamisten prosessien kautta, ja niiden vaikutuksesta merijääpeite on jatkuvasti muutoksessa. Konsentraation ja jäällisen alan käsittelyn jälkeen nähtävissä oli, että merijään laajuuden trendi on kaikilla tarkastelluilla alueilla vähenevä. Nämä tulokset ovat linjassa myös muiden kirjallisuudessa esitettyjen tulosten kanssa, joiden mukaan talvet ovat leudompia ja ankaria talvia esiintyy harvemmin. Aineistosta erottui yksi erityisen kylmä talvi (1987), jolloin merijään jäällinen ala on ollut laajimmillaan tämän tarkastelujakson aikana. Ilmastonmuutoksella on jo ollut vaikutuksensa myös Itämeren merijäähän ja merijäätä pidetäänkin ilmastonmuutoksen herkkänä mittarina.
|
|---|