Summary: | Etelämantereen rannikolla sijaitseva Weddellinmeri on yksi tärkeimmistä alueista, joilla esiintyy valtamerien syvän veden muodostusta. Syvän veden muodostumisen prosesseihin vaikuttaa merialueen vesikuljetusmekanismit ja ilmastolliset olosuhteet. Tämän opinnäytetyön ensisijainen tavoite on laskelmallisesti arvioida Weddellinmeren virtausoloja ja laskea vesimassojen ominaisuuksien muutoksia. Tähän tarkoitukseen käytettiin SWEDARP 88/89-tutkimusretken aikana kerättyjä hydrografisia mittauksia. Opinnäytetyön ensimmäinen osa käsittää kirjallisuustutkimuksen Weddellinmeren fysikaalisista olosuhteista. Tutkimuksessa kuvataan Weddellinmeren kiertoliikettä, sitä sääteleviä olosuhteita sekä näistä seuraavia alueelle ominaisia merifysikaalisia prosesseja. Lounaisen Weddellinmeren asemaverkon datoja käyttäen tehtiin kuljetuslaskelmia geostrofisten menetelmien avulla. Ensin määriteltiin barokliininen virtauskenttä olettaen, että kiertoliike kulkee Weddellinpyörteen suuntaisesti kaikkialla. Virtauskentän barotrooppinen komponentti laskettiin käänteismenetelmällä, jolla pyrittiin tasapainottamaan kuljetukset mittauslinjojen läpi määritellyt ehdot täyttäen. Nämä ehdot edellyttivät suolan ja massan kuljetusten pysyvän vakioina jokaisen läpileikkauspinnan läpi. Weddellinpyörteen tilavuuden kokonaiskuljetuksen laskettiin olevan noin 19 Sverdrupia (1 Sv = 10^6 m^3/s), mikä on noin 60% kirjallisuudessa arvioiduista kuljetuksista. Weddellinmeren pohjaveden (WSBW) muodostuminen laskettiin olevan tilavuudeltaan 1,4 Sv. Tutkimuksen oleellisin tulos liittyi vesipatsaasta ilmakehään luovutetun lämmön määrään mittausalueen sisällä. Laskettu lämmönluovutus oli 12 TW (Terawattia). SWEDARP 88/89-tutkimusretken mittauksiin sisältyy ainutlaatuisia luotauksia mannerjalustalla sijaitsevassa Filchner-syvennyksessä. Nämä havainnot ansaitsisivat lisätutkimusta, samalla edistäen globaalin syvänvedenkierron tutkimuksia. The Weddell Sea on the Antarctic coast is one of the most important areas of deep-water formation in the oceans. The processes ...
|