Summary: | Kansanlingvistisen tutkimuksen aiheena ovat suomalaisten mielikuvat karjalasta tai Karjalan murteesta. Aineistona ovat vuosina 1998–2009 tehdyt haastattelut, joiden informantit edustavat nuoria aikuisia Pohjois- ja Etelä-Karjalan maakunnista sekä pääkaupunkiseudulta ja Turun ympäristöstä. Näihin haastatteluihin liittyy mentaalikarttatehtävä, jossa haastateltavia on pyydetty sijoittamaan Suomen kartalle oletustensa mukaiset murteet ja kuvailemaan niitä. Kartta-aineistoa on kaikkiaan 284 informantilta, joista 103 oli merkinnyt murrekarttaansa karjala-nimisen alueen. Vertailuaineistona on 31 vuosina 2012–2013 toteutettua teemahaastattelua rajakarjalaistaustaisilta pohjoiskarjalaisilta, jotka ovat niin sanottuja toisen polven siirtokarjalaisia tai heidän jälkeläisiään.Nuoret suomalaiset sijoittavat karjalan yleisemmin Pohjois- kuin Etelä-Karjalan maakuntaan. Vain eteläkarjalaisten mukaan alue on yksiselitteisesti Etelä-Karjalassa. Luovutettu Karjala ei nykynuorten mielikuvissa ole keskeisintä karjalan aluetta. Kielenpiirteistä havaituimpia ovat mie, sie -pronominit, harvemmin mainittuja diftongiutuminen ja geminaatio. Murteen muista ominaisuuksista mainittiin erityisesti nopeus ja venäläisvaikutteet. Nuoret kuvaavat karjalaa osin samoin kuin savoa. Raja-karjalaistaustaiset taas luonnehtivat omaa kielimuotoaan viittaamalla savolaismurteista poikkeaviin konsonanttipiirteisiin ja yksikön 1. ja 2. persoonan pronomineihin. Yleisvaikutelmasta he mainitsevat ”pehmeyden” ja venäläisvaikutteet sekä kuvaavat monin eri termein intonaatiota, mutta silti he pitävät rajakarjalaismurteita suomen murteina. Karjala-kuvaukset ovat valtaosin positiivissävyisiä arvioijan alueellisesta taustasta riippumatta.Karjala-käsitteen suhteellisuus ilmenee hyvin siitä, miten ”karjalaisina” eri alueilta kotoisin olevat suomalaiset pitävät Itä-Suomen ja luovutetun alueen murteita. Erot korostuvat Pohjois-Karjalan murteita koskevissa mielteissä: kun länsi- ja eteläsuomalaiset sekä erityisesti pohjoiskarjalaiset itse näkevät maakunnan puhekielen ...
|