Poroaitojen riistaturvallisuus

• Main Authors: Aikio, Hermanni, Neuvonen, Paulus
• Other Authors: Lapin ammattikorkeakoulu
• Format: Other/Unknown Material
• Language: Finnish
• Published: Lapin ammattikorkeakoulu 2015
• Subjects: hirvi; karhu; metsäkanalinnut; paliskunnat; poroaita; fi=Luonnonvara- ja ympäristöala|sv=Bioekonomi och Miljöbranschen|en=Natural Resources and Environment|; Metsätalous; Arctic; Sodankylä; Rovaniemi; Inari; Kittilä; Savukoski; Utsjoki; Hirvi; Lapland
• Online Access: http://www.theseus.fi/handle/10024/90297

Vuosikymmenten ajan poroaitojen on tiedetty vahingoittavan riistaeläimiä. Metsäkanalinnut ja sorkkaeläimet ovat suurimmassa riskissä joutua aidan uhreiksi. Suomessa aihetta on tutkittu varsin vähän. Metsähallituksen luontopalvelut käynnisti keväällä 2013 Poroaitojen riistaturvallisuus -hankkeen. Hanke sai rahoituksen vuoden 2013 joulukuussa. Poroaitojen riistaturvallisuus -hankkeen tavoitteena on selvittää tieteellisin keinoin, kuinka paljon ja millaisessa ympäristössä riistaeläimet aitarakennelmiin törmäävät. Aitamerkinnän avulla pyritään selvittämään, voidaanko riistaeläinten törmäyksiä aitaan vähentää. Tutkimuksessa käytetyt aitajaksot merkittiin maalis-huhtikuussa 2014. Puolen vuoden seuranta toteutettiin touko-lokakuussa. Riistakameroita käytettiin selvitettäessä, mikä raadonsyöjä hyödyntää aitaan kuolleita riistalintuja ja kuinka nopeasti raadot katoavat asetelmalta. Korppi ja kettu olivat pääasiallisia hyödyntäjiä, keskimäärin raato hyödynnettiin viikon sisällä. Kameraseuranta vaikeutui, eikä tuottanut enää tutkimuskelpoisia tuloksia kesäkuukausina. Tutkimukseen valittuja aitaosuuksia seurattiin kuukausittain. Aidat sijaitsivat Rovaniemen, Savukosken, Sodankylän, Kittilän, Inarin ja Utsjoen kunnissa. Aidat olivat sekä laidunkiertoaitoja että paliskuntain raja-aitoja. Aitoja merkittiin harusvaijerimerkein ja muovi-sin LDPE-nauhoin. Merkittyä aitaa on kaikkiaan 139 kilometriä, josta kuusi kilometriä sijaitsee rajavyöhykkeellä. Rajaesteaidan valvonnasta vastaa Lapin rajavartiosto. Eniten törmäyksiä tapahtui LDPE-merkatuista aidoista oranssinvärisellä nauhalla, vähiten keltaisella. Tiheä harusvaijerimerkintä osoittautui harvaa tehokkaammaksi estämään metsäkanalintujen törmäyksiä. Metsäkanalinnuista eniten törmäyksiä tapahtui metsolle, riekon ollessa myös yleinen törmääjä. Valtaosa aitaan törmänneistä metsäkanalinnuista oli naaraita. Keskimäärin merkkaamattomaan aitaan törmäsi 2,6 metsäkanalintua vuoden aikana aitakilometriä kohden. The common fact that game species hurt themselves, and die when colliding to reindeer fences has been known for decades among hunter’s hikers and other nature oriented people. However, this well-known issue has never been thoroughly studied in Finland. In spring 2013 a project called Wildlife safety of reindeer fences was launched by the Finnish forestry agency Metsähallitus Parks & Wild Life Finland. The project received funding in December 2013.The project is coordinated by the Arctic Centre of University of Lapland. The goal of the project is to find out by the means of science where the fence collisions occur and how frequent they are and if it it’s possible to reduce the amount of collisions by the means of marking the fence with special material. The marking materials were LDPE- ribbon and plastic stay wire marks. The total amount of marked fence was 139 km from which 6 km is located in Finnish – Russian border zone and is monitored by the Lapland Border Guard District. The sections chosen for the research were marked in March – April 2014. The fence sections were then monitored for a six months period from May to October. Game cameras were used to research which scavenger species would utilize the animal carcass, and in what time. The most common scavengers were raven and fox and the average time elapsed from setting on the camera to corpse utilization was within one week. The fence sections used for the research were monitored monthly. The fences were located in Rovaniemi, Savukoski, Sodankylä, Kittilä, Inari, and Utsjoki. Most collisions occurred in the orange LDPE- ribbon. There were least collisions on yellow ribbon sections. Dense stay wire marking proved to effectively prevent the grouse from colliding compared to sparsely marked or unmarked fence. The most common grouse species that collided were capercaillie and willow grouse. The majority (65 %) of all grouse that collided were female. The estimated collision frequency at an unmarked fence is 2,6 grouse per one kilometer annually.