Summary: | Opinnäytetyön tavoitteena on luoda ajantasainen kuva Pohjois-Suomen alueen ratsastuskilpailutoiminnasta sekä pyrkiä löytämään mahdollisia toimenpiteitä ratsastuskilpailutoiminnan kehittämiseksi. Työn tilaaja on Suomen Ratsastajainliitto. Pohjois-Suomen alueen kilpailujärjestäjien ja kilpailijoiden keskuudessa oli havaittu kilpailutoiminnan hiipumista viime vuosina. Syitä tämän kehityksen taustalla lähdettiin selvittämään koostamalla katsaus Pohjois-Suomen ratsastuskilpailuiden kehitykseen vuosina 2008–2023 käytettävissä olleen tilastomateriaalin pohjalta. Opinnäytetyön yhteydessä suoritetusta kyselystä saatiin runsaasti ajantasaista tietoa Pohjois-Suomen kilpailevien ratsastajien ja heidän tukihenkilöidensä mielipiteistä ja ajatuksista kilpailutoimintaan liittyen. Lisäksi kyselyyn osallistuneilta saatiin paljon kehitysehdotuksia ratsastuskilpailuiden kehittämiseksi ja toimintamahdollisuuksien parantamiseksi. Keskeisimpiä työn aikana esiin nousseita asioita ovat ratsastuskilpailuiden sekä toisaalta kilpailijoiden väheneminen. Yksiselitteistä syytä kilpailujen tai kilpailijoiden määrän pienenemiseen ei tämän tutkimuksen perusteella voi antaa, mutta työn lopputuloksena esiteltyjä kehittämisehdotuksia voidaan käyttää apuna kilpailutoiminnan edistämisessä, kilpailumahdollisuuksien lisäämisessä kaikille kilpailemisesta kiinnostuneille sekä kilpailutoiminnan laadun parantamisessa. The aim of the thesis is to create an up-to-date understanding of current state of equestrian competitions in Northern Finland and to try to find possible measures for the development of equestrian competition activities. The commissioner for this thesis work is The Equestrian Federation of Finland. Competition organizers and competitors in the Northern Finland region had noticed a decline in competition activity in recent years. The reasons behind this development were investigated by compiling an overview of the development of equestrian competitions in Northern Finland between 2008 and 2023 based on available statistical material. The ...
|