Summary: | Tässä tutkimus- ja kehittämistyössä tarkoituksena oli selvittää poronhoitotöissä tapahtuneita muutoksia ja niiden vaikutuksia poronhoitajien työhyvinvointiin. Tarkoituksena oli myös järjestää poronhoitajille kehittämistyöpaja, jossa tehdään suunnitelma työn kehittämiseksi. Tavoitteena tällä kehittämisprosessilla oli vahvistaa poronhoitajien työhyvinvointia. Työn toimeksiantaja oli Paliskunnan kehittäminen verkosto-organisaationa -hanke. Työ toteutettiin yhdessä poronhoitoalueen eteläisessä paliskunnassa. Poronhoito on vanha, perinteikäs elinkeino ja Pohjois-Suomessa yhä tärkeä työllistäjä. Muutokset poronhoitotyössä ovat vaikuttaneet myös poronhoitajien työlähtöisen työhyvinvointiin. Työlähtöisen työhyvinvoinnin ajattelun mukaan työhyvinvointia tuottaa työn sujuminen ja mielekkyys. Tutkimalla ja kehittämällä työkäytäntöjä parannetaan yksilön työhyvinvointia. Tutkimus- ja kehittämistyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kehittävää työntutkimusta ja aineistonkeruumenetelminä havainnointia sekä yksilö- ja fokusryhmähaastatteluja. Aineisto analysoitiin teorialähtöistä sisällönanalyysia käyttäen. Tuloksista selvisi, että poronhoitotyön toimintajärjestelmässä on tapahtunut muutoksia viimeisten vuosikymmenten aikana. Muutoksia ovat tuoneet maankäytön muutokset, tekniikan kehittyminen sekä Euroopan Unioniin liittyminen. Aineiston analyysin perusteella kehittämistyöpajan aiheiksi nostettiin poronhoitajien määrän väheneminen, muun maankäytön ongelmat sekä johtamisen kehittäminen ja työnjohdon tukeminen. Kehittämistyöpajassa tehtiin työn kehittämiseksi suunnitelma, jonka mukaan poronhoitajat tiedottavat omasta työstään ja markkinoivat sitä positiivisesti, lisäävät yhteistyötä sekä johtamisen kehittämistä muun muassa koulutusten avulla. In this study the purpose was to find out what changes and impacts on work well-being have taken place in the work of reindeer herders. The aim was also to organise a development workshop for the reindeer herders in which a scheme is compiled for ...
|