Uhri elämälle : naisesta kostajaksi

• Main Author: Löytökoski, Lauri
• Other Authors: Turun ammattikorkeakoulu
• Format: Other/Unknown Material
• Language: Finnish
• Published: Turun ammattikorkeakoulu 2010
• Subjects: elokuvat; kauhuelokuvat; mielenterveyshäiriöt; naisen asema; naiseus; myytit; elokuva; kosto; kauhu; Lappi; naiselokuvat; raiskaus; fi=Media-ala|sv=Mediebranschen|en=Media|; Viestinnän koulutusohjelma; Frigga; Martyrs; Nousu; Pirita; Ruotsi; Fennoscandia; Fennoscandian
• Online Access: http://www.theseus.fi/handle/10024/14137

Kirjallinen opinnäytetyöni Uhri elämälle – naisesta kostajaksi käsittelee emotionaalisen trauman yläpuolelle nousevia naisia elokuvan aiheina. Käytän tutkimuskohteinani kahta pohjoismaista elokuvaa, Erik Blombergin Valkoista peuraa (Suomi, 1952) ja Bo Arne Vibeniuksen Thriller – en grym film:iä (Ruotsi, 1974). Näiden elokuvien naispäähenkilöissä kiteytyy mielestäni hyvin niin nousu uhrista kostajaksi kuin myös laajempi pohjoismaalainen suhtautuminen naisen kokemaan vääryyteen. Tarkastelen näitä roolihahmoja, Valkoisen peuran Piritaa (Mirjami Kuosmanen) ja Thrillerin Friggaa (Christina Lindberg) kolmesta eri näkökulmasta. Ensinnäkin, pyrin vertaamaan hahmojen käyttäytymismalleja dissosiatiiviseen identiteettihäiriöön (DID). DID seuraa emotionaalista traumaa ja johtaa sivupersoonan syntymiseen. Molemmat naiset muuttuvat tarinoidensa aikana tappajiksi – osoitan, että molempien tiloja voidaan tarkastella hyvinkin pitkälti DID-sairaskertomuksina. Seuraavaksi asetan nämä kaksi elokuvaa ja niiden naishahmot laajempaan elokuvahistorialliseen kontekstiin. Määritän, miten aihetta on sitä ennen ja sen jälkeen lähestytty niin Pohjoismaissa kuin Yhdysvalloissakin. Laajennan tämän keskustelun kattamaan myös kokonaisvaltaisempaa sankarimyyttiä ja naisen asemaa siinä. Tämän jälkeen palautan kostajan myytin takaisin juurilleen, Nemesisjumalattareen. Käsittelen em. naishahmoja uskonnollisessa kontekstissa ja rinnastan heidän veritekonsa tyytymättömien jumalten tuomioon. Esitän Piritan edustamassa saamelaisten pakanajumalia, siinä missä Frigga vertautuu kristinuskon marttyyreihin. Lopuksi perustelen, miksi tällaisilla elokuvilla on mielestäni keskeinen merkitys kansallisen ja yhteisöllisen identiteetin muovaajina. Molempien aihepiiri sivuaa tärkeitä ja kipeitä aiheita, jotka voidaan havaita myös niiden tekohetkellä vallinneessa sosiaalisessa ilmapiirissä. Otan myös kantaa siihen, miksi naisuhrin teema on mielestäni hyvä lähtökohta näiden asioiden käsittelyyn. My bachelor's thesis examines female protagonists who manage to rise above various trials and tribulations and return to claim retribution. I shall study two Nordic films, The White Reindeer (Finland, 1952), by Erik Blomberg, and Thriller – A Cruel Picture (Sweden, 1974), by Bo Arne Vibenius. I consider these films to encompass a woman's desperate trail from a victim to an avenger, as well as to somewhat coin the general Fennoscandian attitude regarding abused women. The female protagonists, Pirita (Mirjami Kuosmanen) and Frigga (Christina Lindberg), from The White Reindeer and Thriller, respectively, will be considered from three separate angles. First, I will compare their distinctly altering behavioural patterns to a disassociative identity disorder (DID). Rising from an emotional trauma, DID causes regression and gives birth to a separate, sheltering personality. Both women show remarkable similarities to standard DID symptoms as they transcend into killing. In the following chapter, I will place the films in question to a larger context in the history of cinema. My initial comparison shows how the subject of a tormented woman has been approached in both Fennoscandia and in the United States. From thereon, I will expand the topic to the classic hero mythos and the female's stance within it. The third and final angle will springboard from Nemesis, the ancient goddess of vengeance. I now include a religious context and will cast a spiritual light to the ladies and the blood in their hands. Pirita will be considered as a living avatar of the Sámi pagan gods, whereas Frigga is more akin to the martyrs of Christianity. In closing, I will argue on the significance of these films and the genre they represent. I conclude they both raise out noteworthy (and oft uneasy) topics, which is why, at best, they serve well to raise discussion and public debate. I will also note why I consider the longsuffering female protagonist to be an apt hood ornament for such subject matters.