| Summary: | Maisterin tutkinnon kirjallisessa lopputyössäni, Elokuva aikakoneena. Hitauden estetiikasta tulevaisuuden ihmisiin, pohdin omaa näkemystäni elokuvasta erityisesti elokuvallisen ajan näkökulmasta. Omat tähän mennessä valmistuneet elokuvani, Kiitotie / Via Air (2013), Väylä / Oil Blue (2008) ja Eilisen eväät / Throwaway (2005) toimivat lähtökohtana tekstille, joka hyödyntää myös elokuvateoriaa ja viittauksia muiden tekijöiden elokuviin. Käsittelen elokuvaa kuin jonkinlaisena aikakoneena, joka voi tallentaa ja säilöä aikaa ja siirtää sitä pitkienkin aikojen päähän. Erityisesti omien elokuvien kohdalla pohdin näkemystä hitaammasta elokuvallisesta ajasta, niin kutsutusta hitauden estetiikasta ja sitä, millaisin eri tavoin se voi ilmetä elokuvallisessa ilmaisussa. Yhtenä tavoitteenani on tehdä elokuvia, jotka voisivat kestää aikaa, siis olla ymmärrettäviä ja merkityksellisiä vielä useiden vuosien tai jopa vuosikymmenien päästä. Tekstissäni kysyn hieman kuvainnollisesti, onko tällä tavoin mahdollista tehdä elokuvia tulevaisuuden ihmisille. Kysymys liittyy laajempaan pohdintaan siitä, miten elokuva voisi kuvata prosesseja, joiden mittakaava ylittää ihmisen ajan. Esimerkkinä tästä käytän ilmastonmuutosta, jota suunnitteilla oleva seuraava elokuvani Koillisväylä sivuaa. Tässä tekstissä sekä elokuvaan liittyvät näkemykset, että omaa elämää koskeva ajattelu kietoutu-vat toisiinsa. Filosofisen taustan ja kaikupohjan tekstille muodostavat kahden ranskalaisen filosofin, Gilles Deleuzen ja Henri Bergsonin kirjoitukset. Deleuzen tapauksessa lähtökohtana ovat hänen kaksi elokuvaa käsittelevää kirjaansa, Cinema 1. The Movement-Image (1986) ja Cinema 2. The Time-Image (1989). Bergsonin ajattelu puolestaan kulkee tekstissä mukana sekä Deleuzen tulkintojen kautta, että hänen omiin kirjoituksiinsa pohjautuen. Elokuvallinen aikakone, sellaisena, kuin itse sen ajattelen, vaatii toimiakseen myös elokuvafilosofiaa. Vain siten se voi suuntautua kohti tulevaa ja uusia aikoja.
|
|---|